Journalisti ja tietokirjailija Maarit Tyrkkö kertoo Arkistopodin haastattelussa Kansallisarkistoon siirtyvästä arkistostaan.
Maarit Tyrkkö on luovuttanut Kansallisarkistolle 281 digitaalisen äänitteen kokoelman Maarit Tyrkön Arkisto II – Arkisto saa äänen. Työnauhoja sisältävä kokoelma laajentaa aikaisemmin valmistunutta Maarit Tyrkön yksityisarkistoa.
Jaksossa kuullaan näytteitä arkistosta ja keskustellaan niiden taustoista.
Kansallisarkisto tiedottaa erikseen, kun materiaalit on siirretty Astia-verkkopalveluun ja ovat valmiita tutkimuskäyttöön.
Thumbnailin kuva: Maarit Tyrkkö
Musiikki: Hans Anderson - Logic
[Musiikkia]
Katkelma Maarit Tyrkön nauhoittamasta Urho Kekkosen sanelusta.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Maarit Tyrkkö on, toimittaja ja tietokirjailija, jonka muodostama yksityisarkisto Maarit Tyrkön arkisto 2 Arkisto saa äänen siirtyy kansallisarkistolle keväällä 2024. Tässä Arkistopodin jaksossa haastatellaan Maaritia yksityisarkiston sisällöstä, muodostumisesta ja järjestelytyöstä. Haastattelijana Minna Kantonen. Tämä on Arkistopodi, minä olen Kare Salovaara ja sinä olet tervetullut kuuntelemaan.
[Juontaja Kare Salonvaara lukee katkelman Urho Kekkosen Maarit Tyrkölle lähettämästä kirjeestä]
Luotan sinuun kuin itseeni. Olen pian 76 vuotias, jos siinä iässä aikoo koota muistelmansa, on pidettävä mielessä, että elämänjärjestykseen kuuluva poismeno lähenee päivä päivältä. Kaikki se materiaali, joka on koottu muistelmiani varten on sinun hallussasi ja sitä pidän onnellisena seikkana. Sinulla on järkeä ynnä arvostelukykyä sen ratkaisemiseksi, miten muistelmamateriaali on parhaiten käytettävissä ja en ehdi sitä itse kirjoittaa.
[Haastattelija Minna Kantonen]
Siinä kuultiin Urho Kekkosen kirje Maarit Tyrkön maaliskuussa 1976 tai pieni pätkä siitä.
Tervetuloa Arkistopodiin Maarit. Sinä olet toimittaja, tietokirjailija ja toiminut useissa luottamustoimissa esimerkiksi Suomalaisen sanomalehtimiesliiton kunniajäsenenä. Olet tehnyt laajan kirjallisen tuotannon. Tietokirjoja on kertynyt itse kirjoittaen ja asiantuntijoiden haastatteluja ja tekstejä toimittaen yhteensä yli kuudenkymmenen kirjan verran. Olet ollut mukana toimittamassa useita muistelmia ja kymmenisen teosta Urho Kekkosen nimellä Myllykirjeistä lähtien. Ja nyt sitten tämän valtavan elämäntyön tiimoilta on myös tehty valtava arkistotyö. Keräämäsi arkistot on järjestetty Kansallisarkiston tutkijakammiossa ja siirretty meidän arkistoihimme. Joulukuussa 2021 valmistui Kansallisarkistoon Maarit Tyrkön yksityisarkisto ja parhaillaan tänä keväänä 2024 siihen on siirtymässä valtavan laaja 286 digitoidun C-kasetin arkisto. Tunti ja tuntikaupalla aineistoa myös tuo äskeinen kirje löytyy näistä sinun arkistoistasi. Voitko kertoa, että mitä näissä arkistoissa konkreettisesti löytyy? Mitä ne sisältävät?
[Maarit Tyrkkö]
Hyvää päivää vaan kaikille. Ihan hauska tulla tänne Arkistopodiin ja kertoa näistä arkistoasioista. Oikeastaan musta on tullut tämmöinen arkistokuiskaaja. Se johtuu siitä, että nyt, kun olen tehnyt tätä työtä niin pitkään ja varsinkin innostunut näistä arkistoasioista, niin moni tulee kysymään, että apua mitä tekisin. Minulla on jotakin, jota pitäisi saada talteen. Näissä omissa papereissani kaikki lähti siitä. Oikeastaan täytyy kiittää noita kirjojani: Tyttö ja nauhuri, joka ilmestyi 2014 ja Presidentti ja toimittaja, joka ilmestyi 2016, että kun kirjoitin ne, niin silloin jouduin käymään läpi sitä materiaalia, joka oli odottanut jo yli 30 vuotta, että sen kävisi läpi.
Kun sitä sitten käytiin läpi, niin silloin nämä paperit järjestyivät vuosittain ja kun kirjat olivat valmiit, syntyi suuri ongelma, että mitä teen kaikelle sille paperille, joka jo on osittain hieman järjestetty. No tapahtui sillä tavalla, että Kansallisarkiston silloinen pääjohtaja Jussi Nuorteva ja sitten Päivi Happonen tulivat keskustelemaan työhuoneelleni siihen paperikaaokseen ja he olivat sitä mieltä, että nämä paperit - ei pelkästään ne jotka koskee Urho Kekkosen materiaalia, vaan myös isääni, äitiäni, mummoani, Agathon Meurmann koko sukuhaaraa ja yleensä toimittajan työtä, niin olisi hyvä saada yhtenä kokonaisuutena tänne arkistoon.
[Minna Kantonen]
Eli nyt kyseessä on siis arkisto, jossa on sekä tämmöistä henkilökohtaista historiaa, että sitten tämmöisiä, kansallisesti kulttuurihistoriallisesti merkittäviä aineistoja samassa paketissa.
[Maarit Tyrkkö]
Kyllä joo ja sitten mikä on kiinnostavaa nyt on se, että kun olen ammatiltani toimittaja niin mulla oli säilynyt hyvin paljon näitä c-kasetteja. Meillä Suomen Kuvalehdessä pojat teki tiukkoja haastatteluja ja sitä varten he sanoivat minulle, että säästä sinäkin aina c-kasettisi 7 vuotta, että muuten haastateltava saattaa sanoa, että hän ei sanonutkaan näin. Ja vaikka mun haastateltavat oli vähän kesympiä kuin näiden kavereiden, niin säästin ne nauhat 7 vuotta ja koskaan en ehtinyt heittää niitä pois, joten niitä kertyi.
Niissä nauhoissa on se jännä juttu, että kun ne on työnauhoja niin nehän ei ole toimitettuja millään tavalla siinä tulee se miljöö ja kaikki muu mukaan, joten, kun nauhojen äänet liittää papereihin, niin on tutkijoille aika jännittävä kokonaisuus seikkailla siinä maailmassa ja katsoa mitä he sitten löytävät.
[Minna Kantonen]
Eli täältä arkistosta löytyy siis sekä näitä nauhoja että sitten kuvailuja siitä, että mitä nauhat sisältävät?
[Maarit Tyrkkö]
Juuri näin se löytyy, mutta jos ollaan oikein tarkkoja ja ajatellaan esimerkiksi jotain Suomen Kuvalehden juttua, on vaikkapa juttua Ingrid Bergmanista, niin täällä on leikekirjoissa Ingrid Bergmanin Suomen Kuvalehdessä julkaistu juttu, joka tuota hetkinen kun vähän noita hieron noita nystyröitä, niin se julkaistiin siis numerossa 47 vuonna 1973 ja sitten on olemassa se haastattelunauha, jossa Ingrid Bergman kertoo ja jossa toimittaja Tyrkkö sitten haastattelee häntä. Nauhassa on aina paljon muutakin kuin mitä siinä jutussa.
[Minna Kantonen]
Kyllä ilman muuta. Nyt voitaisiin tähän väliin kuunnella tästä nimenomaisesta nauhalta. Pikku pätkä eli saadaan niin sanotusti arkistolle ääni.
[Maarit Tyrkkö]
Se sopii hyvin ja haluan vielä lisätä, että se on tehty Lontoossa ja mä sain nuorena toimittajana tietynlaisen lahjamatkan Gunnar Korhoselta, Finnairin pääjohtajalta, Lontooseen. Siihen liittyy oma tarinansa ja Lontoossa niin mun piti seurata Markin ja Annen näitä kihlajaisiaan. Ja sitten mietin, että nyt pitäisi joku ekstra juttu keksiä ja kuuntelin radiota ja hotellihuoneen radiossa kerrottiin, että Ingrid Bergman esiintyy ja niin lähetin hänelle kimpun ruusuja ja ruotsin kielellä pyynnön. Ja hän otti minut vastaan.
[Minna Kantonen]
Kuunnellaan näyte.
[Näytteessä Maarit Tyrkkö testaa mikrofonin toimintaa ja haastattelee Ingrid Bergmania englanniksi ja ruotsiksi]
[Minna Kantonen]
Eli siinä kuultiin ote nimenomaan tästä toimittajan työssä syntyneestä arkistosta. Miten, missä kohtaa toimittajan työtä sinulla alkoi kirkastumaan se, että on syntymässä nimenomaan arkisto vai heräsitkö vaan materiaalia tietämättä vielä, että mihin sitä ollaan keräämässä?
[Maarit Tyrkkö]
En edes kerännyt materiaalia, vaan materiaalia kerääntyi. Nuoren toimittajan työtahti oli sen verran kova, että kun yksi juttu oli tehty, pistettiin paperit kasaan ja sitten ryhdyttiin tekemään toista juttua ja yksinkertaisesti niin nämä vaan säilyi.
Mun täytyy myöntää kyllä, että mulla on sukuvikana se, että äitini oli säästöpankkilainen toimittaja. Myöskin hän säästi kaiken ja mummuni, joka arkistoa täällä on mukana ja hänen kirjoituksiaan, hänkin säästi hyvin paljon itselleen tärkeitä asioita. Ja näin on tapahtunut sitten myös minun kohdallani. Varsinkin päiväkirjoja äidilläni ja kirjeitä mummullani on reilusti.
[Minna Kantonen]
Missä kohtaa syntyi sitten sellainen ajatus, että tässä on arkisto käsissä?
[Maarit Tyrkkö]
No nyt meidän täytyy peruuttaa siihen asti, kun nää kirjat olivat ajankohta. Asia ja se liittyy kyllä tähän herra Kekkoseen sillä tavalla, että hän sanoi: “kirjoita minusta kirja ihmisenä” ja sitten myös kuulun hänen muistelmat työryhmänsä. Ja kun hän sanoi tämän: “kirjoita minusta kirja ihmisenä”, niin sanoin hänelle, että se on hieman hankalaa. Ja hän korosti, että seuraa arkipäivää, jolloin mä sanoin, että se on vieläkin hankalampaa, jolloin presidentti sanoi, että minä autan. Ja näin ollen hän ryhtyi soittamaan minulle ja kertomaan päivän tapahtumista ja perustimme tämmöisen puhelinpäiväkirjan.
Eli kun presidentti soitti ääni, tuli tänne korvaan, niin toimittajalla oli tämmöinen muistikirja, oikein paksu kirja ja kynä kädessä ja kaikki mitä presidentti sanoi. tuli suoraan kirjoitettua sinne päiväkirjaan ja nää päiväkirjat on nyt täällä. Niitä on 13 kappaletta. Ne on ollut pitkään siis sen 30 vuotta tuolla arkistossa ja ja ne ovat täällä. Silloin mietin tän kekkosmateriaalin kanssa, että jos luoja suo ja järki jotenkin pelaa sen jälkeen, kun olen eläkkeellä ja saan niin sanottua valtion stipendiä niin silloin kokoan nämä kirjat ja materiaalit. Ja ne niin kun käynnistivät tän oikeastaan kirjoittamisen ja myös arkistoprosessin, koska sehän kysymys sitten tuli esille, että nyt olen käynyt osittain paperit läpi, että mitä näille kaikille tehdään.
Ja täytyy kyllä myöntää myös se, että presidentti Kekkonen, joka oli itse myöskin toimittaja ja lehtimies kirjoitteli nimellä ja nimimerkillä ja oli aktiivinen suomen kielen harrastaja ja arkistojen käyttäjäkin varmasti niin hän sanoi jo ihan alkuvaiheessa vuonna 1976, kun ryhdyttiin tekemään ja kokoamaan muistelmamateriaalia, että meidän pitäisi perustaa yhteinen arkisto. Että hän tulee lähettämään papereita konttuuriin. (Hän käytti tätä sanaa.)
Eli [papereita tuli] minulle suoraan eikä minnekään linnan arkistoon ja täällä on nyt täällä Kansallisarkistossa. 30, 40, 50 tyhjää kirjekuorta missä lukee “Maarit Tyrkölle, noudetaan linnasta” tai “Maarit Tyrkölle viedään kotiin” tai “Maarit Tyrkkö hakee” tai jotain tämmöistä ja niissä on ollut tätä materiaalia mitä presidentti on lähettänyt ja se kaikki on nyt sitten täällä.
Niille täytyy löytyä koti, niille papereille, sen jälkeen, kun mä olin itse käyttänyt ne läpi. Ja ainoa hyvä koti oli tietysti Kansallisarkisto. Etenkin, kun siihen liitettiin toimittajan työ ja sitten nää henkilökohtaiset yksityisarkistot niin että sitten tuli kokonaisuus.
[Minna Kantonen]
Mikä oli ajatus siinä taustalla, että tässä on nimenomaan tämä kolmijako arkistoissa, että on se toimittajatyö, sitten on Kekkosen arkisto ja sitten on tämä henkilökohtainen arkisto, että mistä se ajatus syntyi tähän jakoon nimenomaan.
[Maarit Tyrkkö]
Mä uskon että kun mä oon tehnyt aika paljon muistelmatyötä ja halusin harjoitella, kun mä tiesin, että joskus mä kirjoitan tän kirjan presidentistä. Niin halusin harjoitella muistelmia ja ja Rauni Luoman muistelmat olivat ensimmäinen muistelmatyö. Sen jälkeen tuli muun muassa Sakari Puurosen muistelmat, teatterimiehen muistelmat. Sitten oli, koska kirjoitin lääketieteestä ja seurasin lääketiedettä, Kotilieteen sitten myöhemmin, niin tein Olli Kiviojan kanssa Kirurgin muistelmat. Sitten tein Lotta-muistelmat mummoni takia, harjoittelin ja tutustuin näihin Lotta-asioihin. Ja niin edelleen. Myös sitten Satu Tiivolan muistelmat Haikosta ja naisesta miesten maailmassa.
Niin jotenkin tuli tämmöinen rakenne, että miten rakennetaan arkisto. Kukaan ei sitä mulle kertonut, mutta kun mä ryhdyin käymään näitä papereita läpi, niin se oli aivan selvää, että niinkuin myös kirjassa Tyttö ja nauhuri, se alkaa alusta. Eli miten minusta tuli toimittaja, minkälainen se toimittajan tie oli? Mitä kaikkea tapahtui, että sattui semmoinen onnellinen tilaisuus, että sitten yhtäkkiä ehdotetaankin, että toimittaja pääsee mukaan tekemään presidentin muistelmia ja kaikkia siihen liittyviä asioita? Onnellisia sattumia peräkkäin.
Kyllä se rakenne oli aivan selvä eli ensiksi oli tää toimittajan työ arkisto. Sitten tulee Urho Kekkonen ja Maarit Tyrkkö yhteinen arkisto ja sen jälkeen tulee nää henkilökohtaiset arkistot. Ehkä näissä henkilökohtaisissa arkistoissa yhtenä tärkeänä osana on myös isäni minulle jättämät paperit, niitä olen kyllä lahjoittanut sotamuseon ja sota-arkistoon. Isäni ja äitini tapasivat molemmat aamulehdessä toimittajina ja isäni Jukka Tyrkkö oli Aamulehden kirjeenvaihtajana SS-miesten mukana Saksassa.
Isäni on kirjoittanut kirjan suomalaisia suursodassa ja äitini on säilyttänyt ne kirjeet, jotka isä vuosina 1942–1944 lähetti äidille. Ja nämä kirjeet kävin sitten vielä sen jälkeen, kun koko arkisto oli järjestetty niin yksittäin läpi kotonani ja niitä oli 118 kappaletta. Ne on nyt täällä arkistossa myös ja olen siitä onnellinen, että ne ovat täällä tallessa.
[Minna Kantonen]
Tässä tähän arkistoon kuuluu valtavasti tätä paperitavaraa, mutta myös mikä mun mielestä on erityisen jotenkin kiinnostavaa, on kaikki tämä digitoitu audionmateriaali mitä me tänäänkin kuunnellaan pätkiä. Itse asiassa voitaisiin siitä mainitusta Kekkosen arkistosta kuunnella seuraava pätkä. Voisit avata että mitä meillä siinä sitten kuullaan.
[Maarit Tyrkkö]
No tää on se kuuluisa nauha ja kuuluisa tapaus saatanan tunareista. Ja tuota Kekkonen soitti, kun hän nyt siis soitteli, niin soitti mulle 1975 porojärven hiihtojen jälkeen ja sanoi, että hän haluaa lukea jonkun kirjeen ja yritin nauhoittaa näitä Tamminiemestä tulevia puheluita. Niitä on muutama näillä nauhoilla, mutta ne on tosi surkeasti nauhoitettuja koska on selvää, että kun oli mulla oli 2 puhelinta ja toisen puhelimen luona oli magnetofoni, joka sitten nauhoitti sen äänen niin se ääni, joka tuli sieltä Tamminiemestä oli tosi hiljainen. Ja mulla oli oikein työtä, kun mä kuuntelin, että mitä siinä kirjeessä on.
Mä sanon reippaasti, että nyt presidentti Kekkonen soittaa. Hän haluaa lukea minulle jonkin kirjeen ja sitten mä kuuntelen enkä kuule muuta kun pientä ääntä, mutta sitten sieltä pamahtaa saatanan tunarit, jolloin mä purskahdin nauramaan ja ja tää oli mulle nyt todella yllätys, koska mä en tiennyt että mulla oli tämmöinen nauha. Se löytyi vasta nyt. Sen sijaan se. Mikä siitä seurasi oli se, että presidentti oli kirjoittanut kirjeen Veli Merikoskelle ja hän oli kirjoittanut siihen, että saatanan tunarit että tehän mollaatte, koska tilanne oli se, että hänen piti nimittää juuri nimitys ja sitten nää kaverit, Merikosken kaverit olivat lähteneet neuvomaan häntä.
Presidentti sanoo kirjeessään, että jos ei Merikoski julkaise, niin hän julkaisee sen kirjeen ja niinpä hän julkaisi sen kirjeen. Mutta mitä ihmettä hän olikin muuttanut kilttinä miehenä tämän sanan “Saatanan tunarit” onnettomaksi tunariksi. Asia eteni niin että Veli Merikoski lähetti Suomen Kuvalehden päätoimittajalle Mikko Pohtolalle tämän alkuperäisen kirjeen, jonka jälkeen Pohtola keksii, että no nyt pitää sitten kysyä Kekkoselta, että miksi se on mennyt muuttamaan tämmöisen hienon sanan noin pehmeäksi sanaksi.
Syystä tai toisesta minut lähetettiin paikalle ja kun tätä nauhaa nyt kuuntelemme, niin se on todella harvinainen nauha, siinä Kekkonen siis vuonna 1975 neuvoo nuorta toimittajaa. Miten tämmöinen lausunto tehdään? Missä ovat kappaleet? Hän miettii sanoja ja hänellä oli valmiiksi semmoinen muistiliuska, mihin hän oli alunperin kirjoittanut sen hänen lausuntonsa ja hän tässä haastattelussa korjaa sitä. Se muistiliuska on täällä Kansallisarkistossa omalla käsialalla kirjoitettuna samoin tämä nauha kokonaisuutena.
[Tässä välissä kuunnellaan nauha, jossa Urho Kekkonen ja Maarit Tyrkkö keskustelevat Kekkosen muistiinpanoista ja Kekkonen lukee lausuntoaan.]
[Minna Kantonen]
Eli tämä kyseinen nauha löytyy myös sitten tästä digitoitujen c-kasettien arkistosta.
[Maarit Tyrkkö]
Ja nyt mun täytyy sanoa tähän väliin, että miksi siellä kilisi alussa, jos kuulija kuunteli tarkkaan.
[Minna Kantonen]
Tarkkakorvainen kuulija.
[Maarit Tyrkkö]
Nimenomaan tarkkakorvainen kuulija, niin se [kilinä] johtui siitä, että presidentti Kekkonen lähetti viestin, että toimittaja voisi tulla jo kello 12.00. Syödään ensiksi aamiainen ja tehdään sitten juttu.
Presidentti söi niin sanotun aamiaisen aina kello 12.00 eli se oli lounas.
[Minna Kantonen]
Muistatko vielä mitä kyseisellä aamiaisella oli?
[Maarit Tyrkkö]
En, mutta muistan toisen aamiaisen. Se ei ollut aamiainen vaan se oli se oli vähän myöhäisempi. Ei, kyllä se oli aamiainen. Vein Kalle Päätalon käymään Tamminiemessä. Ja Kalle halusi lahjoittaa, hänestä oli tehty mitali, niin sen presidentti Kekkoselle ja tuota näin ollen niin menimme sitten syömään.
Siellä oli ensiksi hirvipaistia ja sitten oli jälkiruuaksi jäädytettyjä karpaloita ja niiden kanssa kuumat tsinuskikastiketta. Ja sitten mä oon kirjoittanut tämän tähän puhelinpäiväkirjan tän tekstin. Ja tutkija Aleksi Mainio sai ottaa siitä muutamia kuvia, kun hän etsi tiettyä asiaa ja kirjoitti puhtaaksi sitten tämän menyyn. Ja hän kirjoitti, että juomana oli: kori kaljaa. No mun käsialani on semmoinen mikä se on, eli ei tietenkään ollut niin että presidentti Kekkonen ja Kalle Päätalo joivat korin kaljaa. Vaan voitko arvata mitä siinä luki?
[Minna Kantonen]
Voisiko se olla joku kolpakko tai..?
[Maarit Tyrkkö]
Ei ole se sana. Se on lähellä tätä kori kaljaa -sanaa.
[Minna Kantonen]
Nyt en osaa arvata mikä se oli.
[Maarit Tyrkkö]
Kotikaljaa. Se oli kotikaljaa. Ja tää on nyt yksi suuri kysymys, joka liittyy näihin päiväkirjoihin, jotka on kiinnostavia. Eli mä toivoisin, että jos ne voisi jollain tavalla läpi kirjoittaa ja mä kävisin läpi ne, koska mä tiedän mitä olen sinne kirjoittanut ja silloin saattaa tulla tämmöisiä hauskoja väärinkäsityksiä.
[Minna Kantonen]
No tässä tuleekin esiin se, että kun on tämmöistä käsinkirjoitettua materiaalia ja sitten tuntikaupalla nauhaa, niin minkälaista se oli sitten ihan käytännön tasalla konkreettisesti, se arkiston järjestäminen. Että oliko se sitä, että luit näitä materiaaleja ja koitit saada niistä selvää tai muistella? Miten se itse arkiston järjesteleminen sujui?
[Maarit Tyrkkö]
No nyt täytyy sanoa, että se oli oikein mukavaa työtä. Eli toisin sanoen mä olin harjoitellut tän Kekkosen käsialan jo 1970-luvulla silloin kun näitä kirjeitä tuli, mä olin silloin lukenut ne ensimmäisen kerran. Sitten ne oli ollut säilössä siellä pankkilokerossa tai vintillä, tai kellarissa kolmekymmentäkuusi vuotta sanotaan. Ja sen jälkeen, kun tein kirjani mä kävin ne taas läpi uudestaan. Pääsin tähän käsialaan kiinni. Ja sitten kun tulin arkistoon tänne, tuota noin, tutkijankammioon vuonna 2020, niin se oli jo kolmas tai neljäs kerta, kun luin näitä käsialoja ja muita. Eli mulla oli niin hyvä pohjakoulutus tähän materiaaliin. Mä tiesin tarkalleen. Lisäksi kirjojen takia olin kiertänyt suomea puolitoista vuotta kouluissa ja ja kirjastoissa ja messuilla kertomassa kirjoista. Ja vielä tänään niin suunnilleen osaan tiettyjä asioita ulkoa esimerkiksi tän hauskan repliikin, jonka me kuulimme tuolla alussa, että luotan sinuun kuin itseeni.
Mihin se velvoittaa? Se velvoittaa siitä siihen, että tää kaikki materiaali, on se nyt sitten toimittajan työtä Kekkosen ja Maarit Tyrkön yhteinen arkisto tai henkilökohtaiset arkistot, niin korostaa sitä, mikä on arkistojen merkitys. Ja nimenomaan se olisi hienoa, että se henkilö, jonka arkistosta on kysymys itse järjestäisi sen, koska hän osaa sekä oman käsialansa, että on aikaisemmin tutustunut siihen materiaaliin, jota säilytetään.
[Minna Kantonen]
Saako tämä valtava urakka, minkä olet tehnyt niin katsomaan muita yksityisiä arkistoja jotenkin erilaisella katseella?
[Maarit Tyrkkö]
Saa tietysti uteliaasti katsomaan, mutta tässä on nyt tullut semmoinen hullu juttu eteen. Juttelin tuon Martti Häikiön kanssa ja hän muistutti sekä itseään että minua siitä, että horisontti lähenee. Ja horisontti on siitä jännä juttu, että todella, kun sä katsot horisonttia niin oikeastaan se horisontti pakenee. Mutta ihminen itse tietää, että ikä on asettaa rajoja, että minäkin täytin tässä, viattomien lasten päivänä, viime vuonna seitsemänkymmentäkuusi vuotta ja mä oon laskenut, että jos mä jaksan tehdä näitä hommia 80-vuotiaaksi vielä, niin mulla valitettavasti jää muiden ihmisten arkistot ehkä tutkimatta.
Voin kannustaa siitä tietysti kaikkia tekemään uusia arkistoja ja ja sitä tulen tekemään, mutta mulla on itselläni tarkoitus, että kirjoittaisin arkistossa kohtaamistani asioista ja ja näillä Suomea kiertäessä tapaamistani ihmisistä ja tapahtumista vielä tämmöisen [kirjan]. Ehkä sen kirjan työnimenä voisi olla, niin kuin Teema-lehden haastattelussa laitettiin, että Tyttö ja nauhuri - nyt Nainen ja arkisto eli nainen ja arkisto -kirja.
[Minna Kantonen]
Kuulostaa todella kiehtovalta
[Maarit Tyrkkö]
Ja vielä hei täytyy sanoa se, että kaikki kuvat on järjestämättä vielä se kuulostaa todellakin tehtävältä.
[Minna Kantonen]
Siellä siellä löytyy vielä työsarkaa.
[Maarit Tyrkkö]
Siellä löytyy työsarkaa ja sitten jos ajatellaan, että nää nauhat periaatteessa loppuu ja materiaali vuoteen 1981, jolloin Tamminiemen ovet suljettiin, niin mä oon lähettänyt nyt yli 100 C-kasettia vielä digitoitavaksi ja ja ne on nyt just valmistunut, että syksyllä käyn ne vielä läpi ja järjestän. Siellä on paljon Kari Suomalaisen nauhoja. Tein Karin kanssa 3-4 kirjaa. Siellä on aika ihana haastattelu Reidar Särestöniemestä, 5 C-kasettia, ja muita kirjailijoita sitten myös.
[Minna Kantonen]
Onko tämä yhteistyö Kansallisarkiston kanssa muuttanut mitenkään omaa käsitystäsi siitä, että mitä arkistointi on? Tai sen merkityksestä.
[Maarit Tyrkkö]
No se on avannut minulle tän koko arkistohomman. Ja täytyy se vielä ehkä sanoa, että kun mä oon tehnyt näitä muistelmia... Monethan muistelmat perustuu siihen, että tutkitaan arkistoa, mutta ne muistelmat, joita minä tein, sanotaan nyt tää Rauni Luoman muistelmat, perustui siihen, että haastattelin Rauni Luomaa. Hän halusi kertoa mitä hän muisti, siihen ei haastateltu ketään hänen ystäviään.
Hän antoi aluksi sisarensa lukea muutaman alkusivun ja siinä sivulla oli Rauni Luoma kertonut, että hänellä oli koulun juhlissa päällään punainen mekko ja valkoinen rusetti ja sisarella oli sininen mekko ja keltainen rusetti. Sitten, kun Rauni Luoman sisar oli saanut lukea sen, niin sisar sanoi, että sinähän muistat ihan väärin nää meidän mekot, täytyy tehdä korjauksia, että minullahan oli valkoinen mekko ja niin edelleen. Se antoi vahvan asian siihen, että kun tän tyyppinen henkilö haluaa kirjoittaa, tehdä muistelmansa, niin hän kertoo sen mitä hän itse muistaa, eikä sitä mitä muut hänestä muistavat. Se on sitten toinen tyyppi, toisen tyyppinen.
[Minna Kantonen]
Juttu se on aina se oma näkemys siitä, että mitä on tapahtunut?
[Maarit Tyrkkö]
Aivan.
[Minna Kantonen]
Kyllä ja tässä kohtaa se on tosi arvokasta sitten sinun omassa arkistossasi, että siellä on nämä nauhat, mistä me voidaan kuulla se kohta ajasta ja että mitä täsmälleen on sanottu ja sitten on vielä ne kirjoitetut muistiinpanot sen tueksi.
[Maarit Tyrkkö]
Mainittakoon että kaikki nää haastattelunauhat liittyen kirjoihin. Ne kaikki ei ole tallella sillä tavalla, että osan niistä mä oon antanut haastateltavalle itselleen, mutta lähes kaikki nää juttunauhat Suomen Kuvalehdestä on. Aika hienoja juttuja: Bruno Kreiskyä, Ingrid Bergmanin lisäksi Astrid Lindgreniä, sitten suomen Martti Talvelaa ja juuri Kalle Päätaloa ja muita niin niitä siellä on.
[Minna Kantonen]
Ja ollaan tässä muutamaan kohtaan sivuttu sitä, että oikeastaan se kipinä ja pohja arkistointiin on lähtenyt teidän perheestä ja siitä, miten siellä on tallennettu asioita. Meillä olisi myös tästä arkiston kolmannesta osasta, joka sitten on tätä henkilökohtaista arkistoa, niin myös pätkä tulossa seuraavaksi. Haluatko avata siitä vähän sisältöä?
[Maarit Tyrkkö]
Joo. Mulle tuli semmoinen vastuuntunne, että kun keräsin näitä presidentti Kekkosen lapsuusmuistoja ja ja kiersin Pielavedellä ja Ontojoella, missä hän oli ollut tukkitöissä 1915, niin ajattelin, että kyllä mun täytyy oman isoäitini, eli mummuni Eeva Tulenheimon, materiaali kerätä.
Mä olin jonkin aikaa töissä Tampereella ja sain Vihuri Aarniolta palvelupisteestä siirron sinne tiedottajaksi ja mummohan oli Kangasalla 19 km:n päässä. Niin silloin mä ryhdyin haastattelemaan häntä. Musta on erittäin tärkeätä, että ihmiset muistaisi omaisiaan ja keräisi heiltä näitä haastatteluja ja tietoja. Sitten lisäisin vielä niin, että tää nauha joka, meillä on nyt seuraavana tässä tulossa, niin se on nauhoitettu kesällä 1974, siis samana vuonna, jolloin heinäkuussa tehtiin tää presidentti Kekkosen kuuluisa prostatahaastattelu, josta myös on nauha täällä arkistossa. Niin tässä mummoni kertoo lapsuudestaan juuri nyt.
Meidän serkkujen kanssa, mä olen vanhin serkuista, niin ollaan ryhdytty miettimään, että mä en ole koskaan tehnyt kirjaa näistä mummulta keräämistä materiaaleista niin se olisi aika kiva saada se valmiiksi.
[Nauhalla Maarit Tyrkkö haastattelee isoäitiään Eva Tulenheimoa, joka kertoo lapsuudestaan.]
[Minna Kantonen]
Tämä oli tosi hauska pätkä. Eli tää tarve ja taito arkistoida, niin se lähtee sieltä ihan lapsuudesta ja. mummolta ja isältä ja äidiltä? Että siellä kohtaa se on sitten innostus syntynyt.
[Maarit Tyrkkö]
Niin kyllä se näin on. Mummuni oli aika merkittävä henkilö siellä Kangasalla. Oli perustamassa kansakoulua ja yhteiskoulua ja Punaisessa Ristissä voimakkaasti mukana. Ja muun muassa Jalmari Finne kävi siellä juomassa kahvia hänen kanssaan kun mummu kutoi tai teki jotain. Ja samoin kun ajatellaan, että isoisäni Martti Tulenheimo, jonka oma isoisä oli perustanut Kangasalan urkutehtaan Kangasalle, niin heidän ystävä- ja tuttavapiirinsä oli näitä tota musiikkimiehiä ja jopa tämä Bror Axel Thulé meni naimisiin Agathon Meurmanin vanhimman tyttären Minnan kanssa, joten sieltä tuli vielä nää Liuksialan kartanot sukulaisiksi ja Sorolan kartanot Kangasalta.
Se ilmapiiri ja kulttuuri, kulttuurillinen piiri, joka oli aikamoinen. Oskar Merikanto on säveltänyt äidilleni tämmöisen Marjatan tanssin (aidot nuotit ovat täällä arkistossa). Ja tuota Maasalo Armas, joka Esterita-vaimonsa kanssa vieraili Kangasalla. Minäkin muistan heidät, Esterita oli pitkä ja hoikka ja Armas Maasalo oli hieman lyhkäisempi niin, myös he ovat kirjoittaneet semmoisen tuutulaulun, joka sinne vieraskirjaan laitettiin silloin kun he vierailivat ja olivat juuri menneet kihloihin. Muistaakseni 1923 olisiko se ollut, mutta se on tarkistettavissa oleva tieto.
Huom aina kannattaa tarkistaa, siis jopa nää mun arkistot niin on semmoisia, että joskus lipsahtaa väärä asia, että tärkeätä tutkijalle on ei uskoa, vaan tarkistaa. Mutta että siis myös myös tää tuutulaulu ja sen nuotit ovat täällä kansallisarkistossa.
[Minna Kantonen]
Kyllä ja ne on nimenomaan siellä henkilökohtaisessa yksityisarkistossa. Miten nyt kun on siirtymässä tämä kolmeosainen arkisto niin mitä toiveita sinulla on, että nykypäivän tai tulevaisuuden tutkija? Miten hän hyödyntäisi tätä arkistoa?
[Maarit Tyrkkö]
No kun mä oon ollut mukana pitkään suomalaisessa sanomalehtimiesliitossa, niin siellä on ollut tosi hienoja kollegoja, jotka ovat ovat kertoneet, että miten oli ennen ja miten on nyt? Ja kaikki me tiedetään, miten materiaalit on muuttunut, digitointi on tullut esiin, kirjeitä ei enää kirjoiteta niin kun ennen ja kaikkia muuta. Eli toisin sanoen niin, niin mä uskon, että arkistot on kyllä tutkijoille myös sukututkijoille ja dokumenttien tekijöille ja kaikille, niin ne löytää sieltä semmoista materiaalia, jota ei enää tänä päivänä edes synny.
[Minna Kantonen]
Ehdottomasti ja sitten toisaalta myös se, että miten digitaalista materiaalia meilläkin kansallisarkistossa nykyään on, niin tuo sen taas sitten lähemmäksi ihmisiä ja helpommin saavutettavaksi.
[Maarit Tyrkkö]
Aivan.
Onko sinulla on jotain ajatuksia, että että minkä tyyppiseen tutkimukseen tää nimenomaan sinun arkistomateriaali voisi sopia? Onko joku, että mikä olisi ihana tutkimus, mikä siitä voitaisiin sen pohjalta tehdä?
[Maarit Tyrkkö]
No mä oon joidenkin joidenkin ihmisten kanssa keskustellut tai multa on kysytty. Joku oli innostunut siitä, että täällä on muun muassa äitini kirjeenvaihtoa Lontoosta, jossa hän oli aupairtyttönä vuonna 1936, hänen kirjeitään tänne kangasalle vanhemmilleen kotiin ja heidän kirjeitään äidille, että siinä olisi niinku semmoinen kirjeenvaihto, jossa on sekä lähetetyt kirjeet että vastatut kirjeet. Mä voisin kuvitella että että se olisi aika jännä juttu. Sitten sitten toisaalta tietysti tää isäni liittyvä sotamateriaali.
Ja jos ajatellaan sitten presidentti Kekkosta, niin esimerkiksi Risto Uimonen, joka oli aikoinaan julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja, niin on nimenomaan korostanut sitä, että hän Hesarissa seurasi viiden vuoden ajan Kekkosen viimeisiä vuosia eikä oikeastaan tiennyt mitään, koska se esirippu, mitä siinä pidettiin oli aika tiivis. Ja ja tapa suhtautua valtiomiehiin ja korkeisiin henkilöihin oli kunnioittava, joten nyt tää mun materiaali avaa kaikille näille presidentti Kekkosen viimeiset vuodet. Ja moni on kysynyt, että tiesikö hän sairaudestaan ja oliko hän itse ollenkaan huolissaan vai oliko hän sitä mieltä, että hän oli Suomen paras edustaja, varsinkin, jos ajatellaan suhteita Neuvostoliittoon.
Niin, kyllä siellä on tuskaisia puheenvuoroja siitä että: “En jaksa”, ja ja sitten tulee tilanteita joissa presidentti on sitä mieltä, että hän haluaa ehdottomasti lopettaa. Esimerkiksi hän ei olisi halunnut jatkaa vielä vuoden 1978 jälkeen. Mutta tilanne oli toinen ja muut poliitikot halusivat voittaa aikaa.
Mä en ollut koskaan poliittinen toimittaja. Mä kirjasin nää muistot ja ja asiat ja hänen puheensa ylös. Ja näin ollen ne on täällä niiden tutkittavana, jotka tuntee laajemmin sitä ajatusta ja asiaa.
Yksi semmoinen lääketieteeseen liittyvä asia, joka mua on aina huvittanut oli se kun presidentti soitti kerran illalla ja sanoi, että hän hän on vähän väsynyt ja hän tuntuu, että hänellä on niinku rytmihäiriö tai jotain, että sydän ei oikein, että voiko mä nyt ottaa kellon käteen ja kynän ja paperin ja hän katsoo vielä tarkemman ajan kellosta ja hän sanoo, koska se sydän lyö. No mä sanoin, että OK että tehdään vaan tämmöinen homma ja niin sieltä kuului sitten sieltä puhelimen toisesta päästä että: “Nyt. Nyt. Nyt. Nyt tauko…. Nyt. Nyt”, ja sitten hän laski, kuinka monta kertaa se sydän oli lyönyt ja oli huolissaan, jolloin mä soitin sitten Rikke Sotamaalle Laukaaseen ja sanoin, että nyt on tämmöinen tilanne ja sitten Rikke Sotamaa soitti sitten sieltä presidentille ja muille lääkäreille ja tutkimus oli sitten seuraavana päivänä HYK:sissä, mutta asiahan ei, niin kun tiedetään, niin ei tämmöinen rytmihäiriö ole kauhean hankala asia, että se on hoidettavissa oleva asia ja se on ohimenevä asia, mutta esimerkiksi tämmöinen on aika jännittävää.
Se kertoo, miten yksin presidentti Kekkonen oli Tamminiemessä sen jälkeen, kun Sylvi Kekkonen kuoli toinen päivä joulukuuta 1974, mikä päivä oli sattumalta ensimmäinen päivä, kun mä olin Suomen Kuvalehden virallinen toimittaja. Mä olin ollut siihen asti yli 2 vuotta avustajana lehdessä.
[Minna Kantonen]
Eli hyvin tämmöisiä erilaisia näkökulmia tarjoaa kuin mitä ehkä yleensä ollaan totuttu näkemään ja kuulemaan, vähän semmoista inhimillistä pilkettä enemmän.
[Maarit Tyrkkö]
Nimenomaan sitä inhimillistä pilkettä se tarjoaa. Ja niin kauan, kun mä itse vielä sinne horisonttiin voin katsella, niin olen tietysti valmis myös antamaan lisätietoa ja ehkä vinkkiä, että mikä asia saattaa löytyä mistäkin, mutta sen jälkeen ja oikeastaan voi sanoa, että sitä varten, että nää tulisi tutuiksi nää arkistot, niin mä oon tehnyt tästä yksityisarkistosta tämmöisen sinikantisen luettelon, 230 sivua, joissa on mainittu kaikki kotelot, niitä on 166 koteloa, ja kaikki koteloissa olevat vaipat että mitä ne sisältää.
Tästä on hyvin tarkka sisällysluettelo ja se on siellä arkistossa, niin viimeisessä kotelossa numero 167. Ja sen lisäksi olen, 3 vuotta on mennyt siihen, että tein tän digitoituja nauhojen luettelon. ja täähän on tämmöinen pieni puhelinluettelo, eli siinä on 464 sivua, siinä on jokainen nauha kuunneltu erikseen ja kerrottu mitä siinä nauhassa on, ja jotta se nauha löytyisi niin on vielä tehty tämmöinen “Arkisto saa äänen”, tämmöinen avain missä on lyhyesti kaikki nauhat ykkösestä sinne viimeiseen nauhaan kerrottu ja siinä on sitten merkitty myös viite miltä sivulta tän nauhan tiedot löytyvät tästä isosta luettelosta.
[Minna Kantonen]
Kyllä. Ja tähän arkistoon pääsee tosiaan käsiksi sitten tuolla meidän Astia-palvelussa hakusanalla Maarit Tyrkkö ja sieltä voi sitten tutustua sekä tähän vuonna 2001 valmistuneeseen yksityisarkistoon ja sitten tähän tänä keväänä 2024 siirtyvään arkistoon, jossa myös nää mainitut digitoidut C-kasetit löytyvät. Eli aivan aivan valtava tietopaketti, mitä tutkimukseen voidaan hyödyntää.
[Maarit Tyrkkö]
Nyt täytyy vaan sitten niin kun osata etsiä, koska arkiston täytyy kertoa ne tiedot hyvin tiiviisti. Ja kun arkisto, tämä mun arkistoni, yksityisarkisto on omalla tavallaan hyvin poukkoileva ja laaja niin sinne pitää kyllä sukeltaa sisään.
[Minna Kantonen]
Ja siinähän sitä auttaa myös tämä tekemäsi kolmijako, että sitten siinä pystyy sen aiheen aiheen kautta rajaamaan hieman ja sitten kun hyödyntää näitä oppaita, niin se sitten auttaa vielä vähän täsmentämään sitä, että mitä tietoa ollaan etsimässä.
[Maarit Tyrkkö]
Juuri näin.
[Minna Kantonen]
Miten, nyt ollaan horisontista puhuttu muutamaa otteeseen ja siellä on muutamia erilaisia ideoita tullut jo ilmoille, että selvästikään arkistot eivät aivan ole jäämässä vielä tähänkään urakkaan, että jotain uutta on vielä suunnitteilla.
[Maarit Tyrkkö]
Joo ja se se täytyy pitää salaisuutena.
[Minna Kantonen]
Eli suunnitelmia on, ne ovat vielä salaisuuksia, mutta että tämä ei jää tähän. Että tämäkään arkisto ei ole vielä ihan viimeinen, vaan kuva-arkistoa löytyy vielä järjestettäväksi ja mainitsit aikaisemmin, että oli tää kirja mummusta mitä haluaisit vielä tehdä.
[Maarit Tyrkkö]
Niin ja sitä ennen pitää tehdä tää arkistokirja Nainen ja arkisto arkistotyöstä niin kyllä niitä on.
[Minna Kantonen]
Nainen ja arkistokin vielä. Näitä on niin monta suunnitelmaa tässä, että tekeminen ei lopu kesken.
[Maarit Tyrkkö]
Niin tää on aivan liikaa, että nyt pitää vaan toivoa elämään rauhaa ja hyvää menoa ja ennen muuta täytyy sanoa, että tää on semmoinen homma että sä et kyllä tee tätä yksin että mulla on ollut tosi ihana editori Vuokko Hosia, joka on auttanut tekstien kanssa. Mulla on ollut ihana taittaja, joka on tehnyt kansia. Ekku eli Eija ja sitten on ollut siis mielettömän hyvää yhteistyötä näiden Mikkelissä olevien arkistokavereiden kanssa. Samoin kun sitten A-digin kanssa, joka on painanut nää ja nää arkistokaverit siellä Mikkelissä ovat Disecin poikia.
[Minna Kantonen]
Minkälainen tämä arkisto on, joka on meille kansallisarkistoon nyt sinulta siirtynyt?
Jos ajatellaan sitä yksityisarkiston paperipuolta niin siinä on 3 osaa: toimittajan työ. Urho Kekkonen ja Maarit Tyrkkö yhteinen arkisto ja henkilökohtaiset yksityisarkistot. Mutta se mikä on tärkeää, on se, että kaikkein tähän liittyy myös ääni. Toimittajan työhön liittyvät toimittajan nauhat, Kekkonen ja Maarit Tyrkkö -arkistoon liittyvät presidentin nauhat ja sitten yksityisarkisto, henkilökohtaiset tähän kolmanteen liittyvät, siellä on mummuni, äitini ja isäni ääntä. Ja huom tää on ensimmäinen arkisto kansallisarkistossa, ensimmäinen yksityisarkisto, joka saa äänen.
[Minna Kantonen]
Kiitos paljon kun tulit meille vieraaksi tänne Arkistopodiin, on ollut ilo kuulla näistä arkistoista.
[Maarit Tyrkkö]
Kiitos sinulle itsellesi hyvistä kysymyksistä.
[Minna Kantonen]
Kiitos.
[Musiikkia]