Arkistopodi matkaa myrskyisälle 1930-luvulle Etsivän keskuspoliisin kyydissä.
Kotietsintöjä, kiinniottoja, kuulusteluja – Arkistopodi matkaa tällä kertaa myrskyisälle 1930-luvulle Etsivän keskuspoliisin kyydissä.
Neuvostoliitto houkutteli kymmeniä tuhansia suomalaisia 1920-luvulta alkaen. Muuttoliike kiihtyi 1930-luvun laman vaikutuksesta. Moni palasi pettyneenä takaisin, sillä tiedot Neuvostoliiton todellisista oloista olivat vähäisiä.
Etsivän keskuspoliisin tehtävänä oli selvittää, oliko palaamisen syynä todella tyytymättömyys vai vaikkapa ulkovallan vakoilu.
Tässä Arkistopodin jaksossa kuultavat EK:n pöytäkirjat on käsin poimittu Kansallisarkiston makasiineista, Valtiollisen poliisin arkistosta.
Sitä käyttää yhtenä lähteenä myös Suomalaiset Venäjällä -tutkimushanke, joka tutkii suomalaisten kokemuksia Neuvostoliitossa. Hankkeessa valmistuu yksittäisten suomalaisten henkilötietoja käsittävän tietokannan lisäksi tieteellisiä artikkeleita ja tutkimuskirjallisuutta eri suomalaisryhmistä Neuvostoliiton lukuisilta maantieteellisiltä alueilta.
Käsikirjoitus: Melissa Roth
Musiikki:
Axletree - Goldfinch Flight to the North
Attribution 4.0 International (CC BY 4.0)
https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/
Hans Andersson - Logic
[toimistoäänimaailmaa: kirjoituskoneen naputusta, puheensorinaa, etäällä soi puhelin]
[Juontaja Kare Salonvaara]
Olet saapunut Etsivän keskuspoliisin toimistoon Ratakadulle Helsinkiin. Tupakansavuisessa rakennuksessa on kiire vuorokauden jokaisena tuntina, erityisesti nyt, vuonna 1938. Marraskuun lopulla on pidätetty kymmeniä kommunisteja. Kuulustelut kestävät joulun ja uudenvuoden ylitse. Pidätettyjen matka jatkuu lääninvankilaan valtionpetostuomiota odottamaan.
[Miestä tuodaan kuulusteltavaksi. Hän huutaa: ”Ohrana alas!!”. Hänet istutetaan tuoliin ja kuulusteltava alkaa naputella kirjoituskonetta]
[Juontaja Kare Salonvaara]
Etsivä keskuspoliisi on perustettu 1919 tarkoituksenaan suojella itsenäisyyttä ja laillista yhteiskuntajärjestystä. Lempinimensä Ohrana se peri Venäjän keisarikunnan salaiselta poliisilta. Tässä Arkistopodin jaksossa kuljemme Etsivän keskuspoliisin matkassa läpi myrskyisän 1930-luvun.
[Musiikkia]
[Juontaja Kare Salonvaara]
1930-luvulla poliittiset jännitteet kasvavat ja äärioikeisto- ja äärivasemmisto toimivat aktiivisesti. Suomen Kommunistisen puolueen toiminta on kielletty vuosien 1918–1944 välillä. Toimintaa johdetaan Moskovasta käsin, sillä puolueen perustivat sisällissodan jälkeen Venäjälle siirtyneet suomalaiset.
Suomessa SKP järjestää mielenosoituksia, lentolehtiskampanjoita sekä vaikuttaa taustalla monessa järjestössä. Kommunismi on suosittua erityisesti kaupunkien työväestön keskuudessa. Maanalaisina vuosinaan SKP:hen kuuluu vain muutama tuhat jäsentä. Puolueen toimintaa ja erityisesti sen suhdetta Neuvostoliittoon pidetään turvallisuusuhkana.
[Poliisi, lukijana Otto Aura]
”Pietarsaaren poliisilaitos ilmoittaa vappuna 1933: Kielloista huolimatta yrittivät Pietarsaaren kommunistit esiintyä Vappuna mielenosoituksellisesti ja siten, paitsi saattaa järjestyshäiriöitä, harjoittaa kommunistista kiihotusta laulun- ja tunnusten huutelemisen muodossa. Suomen kommunistinen puolue SKP on Vapunviettoa varten antanut erikoisohjeet salaisissa ohjekirjoissaan ja julistuksissaan.”
[Juontaja Kare Salonvaara]
Äärioikeiston vaatimuksesta eduskunnassa säädetään kommunistilaeista vuonna 1930. Niillä kielletään Suomen kommunistiseen puolueeseen yhdistettyjen vaalijärjestöjen, julkaisujen ja seurojen toiminta. Etsivän Keskuspoliisin kuulusteluissa selvitetään järjestöt, johon kommunistisesta toiminnasta epäilty kuuluu. Laulukuorot, urheilukerhot ja ammattiyhdistykset syynätään tarkkaan läpi.
[Etsivä 1, lukijana Anton Eteläaho]
”Vuonna 1925 kuulusteltava liittyi Pietarsaaren puutyöläisten ammattiosastoon, johon kuului osaston lakkauttamiseen asti. Liittyi samana tai seuraavana vuonna Pietarsaaren sosialistiseen nuoriso-yhdistykseen ja sittemmin Pietarsaaren Nuorten Työläisten opintoyhdistykseen, jossa noin vuonna 1925 kuului johtokuntaan. Kuului myös parin vuoden ajan opintoyhdistyksen laulusakkiin Punapojat. Oli myöskin Pietarsaaren voimistelu- ja urheiluseurassa Voima noin vuodesta 1926 seuran lopettamiseen saakka.”
[Juontaja Kare Salonvaara]
Tiukan taloudellisen tilanteen takia erilaiset yhteisasumisratkaisut ovat suosittuja. Nurkissa majailee sukulaistyttöjä ja tuttavia. Kaikista asukkaista ei ilmoiteta asianmukaisesti, mutta naapurit kyllä hoitavat tiedottamisen luvattomista alivuokralaisista.
Poliisilaitosten osoiterekisterit kiinnostavat myös Valtiollista poliisia, vuonna 1938 perustettua Etsivän keskuspoliisin seuraajaa. Osoiterekistereistä on mahdollista selvittää, onko kuulusteltava ollut maassa väittämänään ajankohtana. Vuoden tai kahden poissaolo osoiterekistereistä on näinä aikoina erityisen epäilyttävää, sillä SKP lähettää jäseniään Neuvostoliittoon johtamiskoulutukseen Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistoon ja Lenin-kouluun.
[kirjoituskoneen naputusta]
[Etsivä 2, lukijana Teemu Perhiö]
”Kun kuulusteltava oli ilmoittanut olevansa Tampereella, Turussa ja Helsingissä niinä aikoina, jolloin Valtiollisen poliisin tietojen mukaan oli Moskovan Lenin-koulussa, hankki Valtiollinen poliisi selvitystä tietojen paikkansapitävyydestä”
[kirjoituskoneen naputusta]
[Sihteeri Tampereelta, lukijana Melissa Roth]
”Kirjelmällään 918/18.11.1938 on osasto ilmoittanut, että kuulusteltavan nimistä henkilöä ei ole osoitetoimiston merkintöjen mukaan koskaan Tampereella asunut. Salo-nimisiä henkilöitä löytyy Tampereelta luetteloituna suuret määrät, niitten joukossa kaikenlaista ammattia olevia, mutta kun ei ole tietoa, mikä sen Salon, jonka luona kuulusteltava väittää asuneensa, ristimänimi on, ei ole voitu selvittää, ketä Saloa hän tarkoittaa. Ei voida myöskään todeta, oliko kuulusteltavan tuossa väitteessä jotain perää. ”
[Puhelimessa: Etsivä Turusta, lukijana Otto Aura]
”Saamastani määräyksestä käännyin aluksi Turun poliisilaitoksen osoitetoimiston puoleen tiedustelemalla kuulusteltavan osoitetta täällä mainittuna ajankohtana. Siellä ei kuitenkaan ollut mitään merkintöjä hänestä. Jatkaakseni tiedusteluja edelleen, menin Kanavaniemellä toimivaan A.E Erickson OY:n ahtausliikkeeseen, joka ainoana ahtausliikkeenä Turussa toimittaa kaikki n.s satamatyöt. Toimitetussa tarkastuksessa selvisi, ettei liikkeen palveluksessa ole vuoden 1935 aikana ollut otsikossa mainitun nimistä henkilöä. ”
[puhelimen luuri kolahtaa paikalleen]
[Juontaja Kare Salonvaara]
Ovia kolkutellaan myös laittomien kokoontumisten sekä etsintäkuulutettujen löytämiseksi.
[Askelia rappukäytävässä, nyrkiniskuja oveen]
[Etsivä 2, lukijana Teemu Perhiö]
Lain nimessä avatkaa!
[Etsivä 2, lukijana Teemu Perhiö]
Mainitussa asunnossa tehty kotietsintä, jolloin otettiin talteen seuraava omaisuus:
- Järjestönuorten käsikirja, kuulusteltavan vaimon nimellä
- Sotakysymyksestä -niminen SKP:n kirja
- Penikkatauti, Leninin teos
- Punainen laulukirja, jälleen vaimon nimellä
- Paperi, jossa lyijykynämerkintöjä
- Opintoyhdistyksen ryhmäkuvia
- 3 kappaletta jäsenkirjaa kuulusteltavan nimellä
- Sotamiehen taskukirja
- Kumouslauluja
- 2kpl muistilehtiötä
- Illegaalinen lehti ”Punainen ammattijärjestö nro 3”
- Politbyroon kirje SKP:n jäsenille ja kaikille
- Opinto-ohjelma numero neljä
- Postipaperiarkki, jossa kirjoitus ”Työläistoverit”
- Paketti kollektiivisia runoja yht. 10kpl
- Neuvosto-Venäjän lippu, itse ommeltu
[Musiikkia]
[Juontaja Kare Salonvaara]
Neuvostoliittoon lähteminen näyttäytyy houkuttelevana vaihtoehtona kymmenille tuhansille suomalaisille 1920-luvulta alkaen. Muuttoliike kiihtyy 1930-luvun laman vaikutuksesta. SKP:n Neuvostopropagandan merkitys jää toissijaiseksi, kun Suomen oloihin kyllästynyt työväestö alkaa ruokkia toistensa lähtöhaluja.
Tiedot Neuvostoliiton todellisista oloista ovat vähäisiä, joten moni palaa pian pettyneenä takaisin. Etsivän keskuspoliisin tehtävänä on selvittää, onko palaamisen syynä todella tyytymättömyys vai vaikkapa ulkovallan vakoilu. Kaikki palaajat kuulustellaan, useimmat Terijoen alaosastolla.
Etsivät kohtaavat kuulusteluissa monimutkaisia perhesuhteita ja elämäntilanteita. Perhettä on yleensä rajan kummallakin puolen ja sosiaalinen turvaverkko heikko. 1937 tilanne muuttuu vaikeaksi myös monille niille, jotka ovat löytäneet elinkeinon Neuvostoliitosta. Suomalaisia pidätetään, pakkosiirretään ja teloitetaan Stalinin vainoissa. Naapureita ja perheenjäseniä katoaa. Viisumeita ei uusita enää entiseen tapaan, joten vuosien Neuvostoliitossa asumisen jälkeen Suomeen palaaminen pitäisi järjestellä viikoissa.
Terijoen alaosaston kuulustelupöytäkirjasta vuodelta 1938:
[Äiti, lukijana Sari Häkkinen]
”Mielelläni minä Suomeen tulen, kun oli nuo Neuvosto-Venäjän olot niin rauhattoman tuntuset ja kirkotkin laitettiin kiinni.”
[Tytär 1, lukijana Melissa Roth]
”Kyllä tänne on kiva tulla. Isä sanoo että mennään Viipuriin”
[Tytär 2, lukijana Melissa Roth]
”Verot kai siellä Neuvosto-Venäjällä oli niin korkeat, ettei pystytty enää olemaan. Ja aina pelättiin, että isä vangitaan.”
[Juontaja Kare Salonvaara]
Jotkut palaajista päätyvät Suomen vastaisista hankkeista lääninvankilaan maanpetostuomiota odottamaan. Yleensä henkilöt ovat olleet jo pidempään Etsivän Keskuspoliisin tarkkailussa. Visiitti Neuvostoliittoon näyttäytyy tällöin erityisen epäilyttävältä.
[Etsivä 1, lukijana Anton Eteläaho]
”Samana joulukuun 22 päivänä vuonna 1938 kuulustelujen tähän päättyessä passitettiin kuulusteltava Helsingin lääninvankilan kautta Turun lääninvankilaan säilytettäväksi, kunnes Turun hovioikeus hänestä toisin määrää”
[sellin oven kalahdus]
[Juontaja Kare Salonvaara]
Vaikka Neuvostoliitto tuotti pettymyksen parempaa elintasoa odottaville työläisille, osoittautui sosialistiunelma painajaiseksi myös useille aatemiehille. Stalinin vainojen aikaan vankilaan saattoi joutua riippumatta siitä, oliko vannoutunut kommunisti vai ei.
[Etsivä 2, lukijana Teemu Perhiö]
”Venäläisille viranomaisille oli kuulusteltava ollut sangen katkera syystä, että nämä pitivät häntä vankilassa, vaikka oli Suomessa työskennellyt niin paljon Venäjän hyväksi. Kertoi pyrkineensä Suomeen, vaikka joutuisikin vankilaan, koska hänet niin huonosti Venäjällä palkittiin.”
[Juontaja Kare Salonvaara]
EK:n itäisiä alaosastoja – Viipuria, Sortavalaa ja Terijokea – kuormittavat palaajien lisäksi loikkarit. Puutteelliset matkustusasiakirjat, ongelmat viranomaisten kanssa tai vaikkapa seikkailunhalu saavat monet pyrkimään rajan ylitse laittomasti. Rajavartijat toimittavat etsivien käsiin metsistä, järvenjäiltä ja kylänraiteilta löytyneitä loikkareita. Moni yrittää uudestaan. Helsingissä rajanylitys veneellä on yleistä 1930-luvun alkupuolella.
[Merivartiolaitoksen mies, lukijana Otto Aura]
”Syyskuun 15. päivänä 1932 luovuttaa Merivartiolaitos Etsivälle keskuspoliisille kuulusteluja varten samana päivänä kello 4 tienoissa aamulla merellä, Harmajan majakan luona pidättämänsä moottoriveneen ja siinä olleet matkalaiset; 12 miestä, 2 naista ja 4 alaikäistä lasta-.”
[Etsivä 1, lukijana Anton Eteläaho[
”Kuulusteltava kertoi aikoneensa lähteä Venäjälle, kun ei ole Suomesta työtä saanut. Matkatoverinsa ovat kaikki tuttuja, joitten kanssa on matkaa yhdessä suunniteltu ja joukolla ostettu moottorivene, josta kukin maksanut 300 markkaa. Matkalle olivat lähteneet edellisenä yönä Lauttasaaresta mutta eivät ehtineet kuin lähelle Harmajan majakkaa, kun moottori lakkasi käymästä ja joutuivat ajelehtimaan.”
[Juontaja Kare Salonvaara]
Hallitakseen kommunistista toimintaa Etsivä keskuspoliisi lukee ja tarvittaessa sensuroi rajan ylittävät kirjeet. Kirjoittajista moni osaa odottaa, että kirje luetaan jonkun muunkin kuin vastaanottajan toimesta, joten paljon jätetään sanomatta suoraan. Omaisia niin houkutellaan Neuvostoliittoon kuin ankarasti kielletään rajaa ylittämästä.
[Lukijana Otto Aura]
”15.6.1932, Petroskoi. Omaisemme. Sain tänään kirjeen eräältä henkilöltä, joka myöskin aikaisemmin on minulle kirjoittanut ja joka lupaa tänne omin luvin tulla. Hän kertoi Sulonkin saaneen lopputulin Simpeleeltä ja sikäli kuin tiedän Sulon mielipiteen, niin hän aikoo myöskin tulla tänne omin luvin. Nyt on kyllä asia niin, että täällä ei siitä ollenkaan tykätä että sillä tavalla tänne tullaan. Sieltä Suomesta virtaa tavattomasti ihmisiä tänne ja porvarit väittävät, että me sieltä värväämme. Siinä ei ole vähintäkään perää ja minäkin nyt kiellän, että kenenkään ei pidä omia teittään tulla. Meillä kyllä täällä tarvitaan lisää työvoimaa, mutta me tuomme sitä Amerikasta ja Kanadasta järjestäytyneesti, eikä salatietä. Toisekseen se on Suomen porvariston avustamista, kun me heidän vastuksinaan olevat työttömät korjaamme. Joten tähän voin lisätä, että siellä olevat työttömät ryhtykää vaatimaan oikeuksianne Suomen porvaristolta, mutta älkää lähtekö pakoon. Älkää taipuko missään tapauksessa porvariston murhajärjestöihin.”
[Musiikkia]
[Juontaja Kare Salonvaara]
Suomalaisten kokemuksia Neuvostoliitossa tutkii Kansallisarkiston Suomalaiset Venäjällä -tutkimushanke. Yhtenä monista lähteistä toimii Valtiollisen poliisin I arkisto, jossa podcast-jaksossa kuullut Etsivän keskuspoliisin pöytäkirjat sijaitsevat. Hankkeen tarkoituksena on selvittää, mitä suomalaisille tapahtui vuosien 1917 ja 1964 välisenä aikana Neuvostoliitossa. Aikakautta leimaavat Venäjän vallankumous, Stalinin terrori ja Nikita Hruštšovin valtakaudella aloitettu rehabilitaatio, eli vainoissa annettujen tuomioiden kumoaminen.
Hanke kestää vuoteen 2025 saakka ja osana sitä kokeillaan uudenlaista joukkoistustyökalua, Zooniverseä, jossa sinäkin voit päästä osaksi tutkimuksen tekemistä. Zooniverseen rekisteröitynyt käyttäjä saa eteensä asiakirjan, josta pyydetyt tiedot siirrettään vastaavaan lomakkeeseen. Tähän mennessä talkoolaiset ovat käyneet läpi lähes 13 000 kuvaa. Hankkeesta ja Zooniversestä löydät lisätietoja Kansallisarkiston verkkosivulta kansallisarkisto.fi.