Arkistopodin haastattelussa Jesse Hirvelä ja Aappo Kähönen kertovat, miten suhteiden muuttuminen Venäjään on vaikuttanut heidän tutkimustyöhönsä sekä mitkä Kansallisarkiston aineistot ovat olleet heidän tutkimuksensa kannalta keskeisiä.
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan maaliskuussa 2022, arkistoyhteistyö itään katkaistiin.
Arkistopodin haastattelussa Suomalaiset Venäjällä -hankkeen tutkijat Jesse Hirvelä ja Aappo Kähönen kertovat, miten suhteiden jäädytys on vaikuttanut heidän tutkimustyöhönsä. Lisäksi he paljastavat kuulijoille, mitkä Kansallisarkiston aineistot ovat olleet heidän tutkimuksensa kannalta keskeisiä.
Suomalaiset Venäjällä -hankkeessa tutkitaan kymmenien tuhansien suomalaisten kohtaloita Venäjällä vuosina 1917–1964. Artikkeleiden ja kirjojen lisäksi tarkoituksena on toteuttaa verkkotietokanta venäjälle muuttaneiden, siellä olleiden ja sieltä palanneiden suomalaisten vaiheista.
Jakso on äänitetty 21.11.2023
Jakson nimi:
Venäjän arkistot ja sota – Suomalaiset Venäjällä osa 3
Käsikirjoittajat:
Teemu Perhiö
[Aappo Kähönen]
Mun kannalta antoisimpia on itse asiassa olleet nämä Kansallisarkistosta löytyvät isohkot kokoelmat eli Suomen kommunistisen puolueen arkisto niiltä osin, kun se käsittelee esimerkiksi Amerikansuomalaisten värväämistä ja myöskin Suomesta tulevien työnetsijöiden, loikkarien käsittelyä ja vastaanottoa Neuvostoliitossa lamavuosina kolmekymmentäluvun alussa. Ja sitten myös Etsivän keskuspoliisin esimerkiksi harjoittama kirjesensuuri on ollut erittäin kiinnostava lähde, eli kirjesalaisuutta ei silloinkaan valtion edun nimissä kunnioitettu, vaan niitä kopioitiin useammin kuin estettiin ja niistä näkyy ihmisten oma ääni, kun hän kertoo kuulumisista Neuvostoliitossa.
[Jesse Hirvelä]
Mulla on oikeastaan sama tilanne, että kansallisarkiston aineistot on se keskeisin osa ja nimenomaan tämä samainen Suomen kommunistisen puolueen arkisto, joka on Moskovasta tänne saatu.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Aappo Kähönen ja Jesse Hirvelä tutkivat kymmenien tuhansien suomalaisten kohtaloita Venäjällä vuosien 1917 ja 1964 välillä. Kansallisarkiston hankkeessa on tarkoitus toteuttaa verkkotietokanta Venäjälle muuttaneiden, siellä olleiden ja sieltä palanneiden suomalaisten vaiheista.
Arkistopodin haastattelussa Kähönen ja Hirvelä kertovat, kuinka Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut tutkimustyöhön. Entä mitkä Kansallisarkiston aineistot ovat olleet heidän tutkimuksensa kannalta keskeisiä?
Tämä on Arkistopodi, minä olen Kare Salonvaara ja sinä olet tervetullut kuuntelemaan
Tervetuloa arkistokodin haastatteluun Jesse Hirvelä...
[Jesse Hirvelä]
Kiitos.
[Juontaja Kare Salonvaara]
...ja Aappo Kähönen.
[Aappo Kähönen]
Kiitos.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Lähdetään liikkeelle perusasioista. Hankkeessa Venäjälle muuttaneiden, siellä olleiden ja sieltä palanneiden suomalaisten vaiheita on tarkoitus tutkia mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Miksi tietokanta on tärkeä koota, ja miksi juuri nyt?
[Aappo Kähönen]
No voisi ajatella, että tätä isoa muuttoliikettä ei ole aikaisemmin kovin paljon kokonaisuutena tutkittu. Tästä käytiin julkisuudessa keskustelu kolme vuotta sitten Helsingin Sanomien sivuillakin ja se toimi yhtenä kimmokkeena kartoittaa tällaista kymmenientuhansien suomalaisten siirtymistä Venäjälle ja oleskelua siellä. Toinen on sitten se, näillä ihmisillä on omaisia sukulaisia, joilla on nyt vihdoin mahdollisuus saada selvyys kenties pitkäänkin epäselvinä olleisiin kohtaloihin.
[Jesse Hirvelä]
Joo ja tämä tietokanta tule avoimeen käyttöön kaikille, jotka on aiheesta kiinnostunut, mutta myös sitten tutkimuskäyttöön, eli tutkijat saa käyttää tätä dataa hankkeen jälkeenkin. Ja miksi juuri nyt tää tietokanta on hyvä tehdä, niin ainakin myös siksi, että Venäjän arkistoihin pääsy on entistä vaikeampaa, niin senkin takia arvokasta tietoa saadaan talteen.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Miten olette rajanneet suomalaiset tutkimuskohteena, ketkä lasketaan mukaan, ja ketkä on jätetty ulkopuolelle?
[Jesse Hirvelä]
Tästä tietokannasta, josta just mainittiin niin siihen oikeastaan se rajaus on sellainen, että on otettu mukaan vain Suomen kansalaiset, eli sellaiset henkilöt, joilla on ollut Suomen kansalaisuus silloin kun he ovat Neuvostoliittoon tai Neuvostovenäjälle lähteneet, toki mukana on sitten myös Amerikansuomalaisia. Tutkimuksen puolesta taas mukana on kyllä Inkerinsuomalaisia ja muita Venäjällä syntyneitä suomalaisia eli sinänsä tän hankkeen kannalta tää suomalaisuuden määrittely on jotakuinkin tällainen. Mutta sitten on eri asia, että miten tutkimuspuolella tätä suomalaisuutta ja sen käsitettä käsitellään, eli se on myös monilla meillä tutkijoilla ikään kuin sellainen tutkimuskohde, että miten nämä Neuvostoliittoon lähteneet suomalaiset käsittivät omaa suomalaisuuttaan ja toisaalta miten sitten ulkopuolelta heidän suomalaisuuttaan käsiteltiin.
[Aappo Kähönen]
Joo voisi ajatella että siinä on tämmöisiä selkeitä ryhmiä just niin kun Jesse mainitsi suuriruhtinaskunnan alamaisuuden omanneet suomalaiset ja sitten niin kun itsenäisen Suomen kansalaisuuden omanneet ja sitten on tosiaan näitä niin kun autonomian aikana Venäjälle muodostuneita suomalaisryhmiä, jotka on voineet olla aikoinaan Suomen kansalaisia mutta asuvat siellä jo kolmannessa tai toisessa polvessa. Tällaisia ovat vaikka jäämeren rannikolla, Muurmannin rannikolla olevat suomalaiset tai Länsi-Siperiaan aikanaan 1800 luvun aikana karkotetut. Kun kuolemantuomio korvattiin karkotuksella Suomen suuriruhtinaskunnassa, niin sinne muodostui tällaisia suomalaisyhteisöjä. Tai sitten tosiaan Amerikansuomalaisia, jotka saattoi olla Suomessa syntyneitä, eläneet parikymmentä vuotta siellä ja siirtyneet Neuvostokarjalaan, tai sitten syntyneet Pohjois-Amerikassa, että heidän suorat jälkeläisensäkin on sisällytetty sitten usein tähän Amerikansuomalaisten ryhmään.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Jesse. Teet väitöskirjaa Leningradin suomalaisista kommunisteista, heidän toiminnastaan Inkerinmaalla ja heidän suhteestaan bolševikkien kansallisuuspolitiikkaan. Hankkeessa vastuualueisiisi kuuluvat Pietarin alue ja Neuvosto-Karjala. Miten väitöskirjasi teko kytkeytyy hankkeeseen?
[Jesse Hirvelä]
Joo mä teen väitöskirjaa Helsingin yliopistolle poliittisen historian oppiaineeseen. Tää mun vastuualue on aika laaja, Neuvosto karjala ja Pietarin alue, niin tässä väitöskirjassa mä keskityn enemmän nimenomaan tähän Pietarin alueeseen. Moni on saattanut kuulla Pietarinsuomalaisista, jotka oli hyvin iso ryhmä ennen Venäjän vallankumousta. Sitten Pietarinsuomalainen väestö tai sen koko pieneni aika paljon vallankumouksen jälkeen ja oikeastaan nämä vaiheet on vähän tuntemattomampia (20- ja 30-luku). Mun väitöskirjassa nää toimijat, joita mä tarkastelen, on pääosin vuonna 1918 Neuvostovenäjälle paenneita punapakolaisia, jotka sitten samana vuonna myös perustivat Suomen kommunistisen puolueen. Tarkastelen sitä, että miten nämä suomalaiset kommunistit pääosin punapakolaiset, toki joukossa on myös näitä vanhoja Pietarinsuomalaisia bolsevikkeja, mutta miten he siis toimivat Pietarissa ja sitten erityisesti minkälaista toimintaa he kohdistivat sinne Inkeriin, joka oli siis Pietaria ja ympäröinyt alue, jossa asui 1600 luvulla jo alueelle muuttaneita Inkerinsuomalaisia. Heitä oli noin 120000 siinä 1920 luvulla. Näitä punapakolaisia puolestaan oli noin 10000. Erityisesti olen kiinnostunut tästä kansallisuuskysymyksestä, eli tätä aihetta on tutkittu enemmän juurikin Neuvostokarjalan kontekstissa, jossa pieni joukko suomalaisia nousi johtaviin asemiin. He muun muassa suomen kielen asemaa siellä toivat vahvasti esiin karjalaisten ja venäläisten keskuudessa. Mutta tää oma fokus on tässä Leningradissa ja siinä, että miten nämä suomalaiset kommunistit käsittivät Inkerinsuomalaisten osalta kansallisuuskysymystä ja minkälaista suomenkielistä toimintaa he halusivat levittää Inkerinmaalle.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Mitä eri aineistoja käytät tutkimuksestasi ja kuinka suuri osa siitä sijaitsee kansallisarkistossa?
[Jesse Hirvelä]
Sanoisin, että suurin osa. Todella merkittävä osa aineistosta sijaitsee Kansallisarkistossa ja oikeastaan tärkein aineisto, voisi sanoa, on Suomen kommunistisen puolueen arkisto, joka on tänne aikanaan saatu osana yhteistyötä venäläisen arkiston kanssa. Sitten on tietenkin muitakin aineistoja, kuten Etsivän keskuspoliisin aineistot ja oikeastaan tässä hankkeen aikanakin ollaan saatu paljon aineistoja Venäjältä, jotka on nyt siis tänne Kansallisarkistoon kopioitu. Pienempi osa sitten, mutta myöskin hyvin tärkeä osa aineistoja, ovat sitten Kansalliskirjaston muun muassa sanomalehdet ja muut aikalaislähteet. Toki Kansanarkistosta löytyy paljon, mutta sit mä oon käynyt muun muassa Virossa Tarttossa eri arkistoissa. Siellä on paljon Inkerinsuomalaisia käsittävää aineistoa ja paljon muutakin.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Aappo. Sinä olet valtiotieteen tohtori ja poliittisen historian dosentti Helsingin yliopistossa, ja olet tutkinut Venäjän ja Neuvostoliiton suhteita Suomeen ulko- ja sisäpolitiikan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Hankkeessa vastuullasi on suomalaisten aseman ja liikkumisen tarkastelu Pohjois-Venäjällä ja Siperiassa, Arkangelista Irkutskiin. Alue on laaja – minkälaista aineistoa sinä käytät tämän tutkimiseen?
[Aappo Kähönen]
Joo, se on kiinnostava tällainen laajahko alue, tavallaan kiinnostava sen takia, että se ei ole Venäjän perinteisiä ydinalueita, vaan tällaista periferiaa niin kun syrjäseutuja ja sen takia sitten suomalaisten kohtalot siellä on vähän toisenlaisia ehkä kuin vaikkapa Leningradissa. Tässäkin mä oon voinut hyödyntää sitä mitä Kansallisarkistoon on aika paljon saatu kerättyä, sekä mainitun SKP:n arkiston pohjalta että Etsivän keskuspoliisin erilaisten aineistojen kautta. Mulla on ollut hyötyä myös siitä, mitä Kansallisarkisto sai aikanaan Murmanskin alueen arkistosta Gamosta. Sieltä löytyi tällaista ihan paikallisten suomalaisten kommunistien kokouksista olevia pöytäkirjoja parilta vuodelta. Erityisen kiinnostavaa on katsoa musta ylipäänsä, mutta myös näiden pohjoisten alueiden osalta sitä, että miten SKP:n, joka oli tää maanalainen kumousliike tavallaan Suomen viranomaisten näkökulmasta ja sitten taas Etsivän keskuspoliisin, joka oli se viranomainen, joka nimenomaan valvoi näitä, niin kuinka niiden aineisto tavallaan valottaa toisiaan ristiin. Ja jännittäväähän on, jos samoja ihmisiä näkyy näissä eri organisaatioiden papereissa. Mulla on pikkuisen päällekkäisyyttä myös tässä Jessen kanssa, että Neuvostokarjalan osalta mua kiinnostaa nimenomaan Pohjois-Amerikansuomalaiset tällaisena erityisenä tavallaan värjättynä työvoimana, joita haluttiin metsätöihin sinne ja heitä mä myös sitten katson näiden Länsi-Siperian ja Pohjois-Venäjän ohella.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 kaikki arkistoyhteistyö Venäjälle päättyi. Miten tämä on vaikuttanut tutkimustyöhön ja aineiston saantiin?
[Jesse Hirvelä]
Me saatiin todella paljon aineistoja vielä hankkeen alkuvaiheessa. Silloin oli se ongelma, että koronaviruksen takia ei päästy itse matkustamaan näihin Venäjän arkistoihin, mutta aineistoyhteistyö kulki hyvin. Saatiin paljon tärkeitä aineistoja. Mutta nyt sitten tosiaan tän hyökkäyssodan alettua suhteet on poikki. Positiivista on se, että tänne on Kansallisarkiston yhteistyöllä hankittu viidentoista vuoden aikana todella paljon aineistoja. Minkä lisäksi sitten hankkeen tutkijat on lähtenyt muihin entisen Neuvostoliiton maihin etsimään aineistoa. Itse mainitsin jo aikaisemmin Viron arkistot ja myös Ruotsissa kävin itse. Sitten meillä on käynyt tutkijoita Kazakstanissa, Georgiassa, Ukrainasta ollaan muuten myös saatu aineistoja. Aappo sä oot käynyt Pohjois-Amerikassa.
[Aappo Kähönen]
Joo, mä kävin Kanadassa Ottawassa heidän Kansallisarkistossa, Library and Archives Canada, katsomassa Amerikansuomalaisiin liittyvää materiaalia ja sitten yksi projektimme tutkijoista Ira Jänis-Isokangas on käynyt Hoover-instituutti, Yhdysvalloissa länsirannikolla.
[Jesse Hirvelä]
Tällä hetkellä Dmitri Frolow on käymässä myös Bakussa, Azerbaidzanissa, jossa on tietoa suomalaisista, jotka työskenteli siellä Nobelin tehtailla.
[Aappo Kähönen]
Eli tällä lailla on pyritty löytämään kiertoteitä ja täydentäviä aineistoja, kun Venäjän federaation alueella olevat arkistot ei enää ole meidän tavoitettavissa. Rikkaampia kuitenkin on olleet entisten Neuvostotasavaltojen arkistot, joissa on ollut suomalaisiin liittyvää tietoa. Ukrainassa ja sitten yhdellä Kazakstanin reissulla minäkin olin mukana. Käytiin yhdellä isoimmista gulagin leirien museoista ja alueella Karakandassa, keskellä tätä isoa maata missä oli noin tuhatkunta suomalaista kaikkiaan eri vaiheessa.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Hankkeessa on käyty valtavat määrät aineistoja läpi, joista osa on tarjonnut enemmän informaatiota ja osa sitten vähemmän. Mitkä aineistot ovat olleet antoisimpia ja mitkä sitten taas tarjonneet vain pieniä palapelin osia?
[Aappo Kähönen]
No jos mä puhun niin kun oman tutkimusaiheeni kannalta, Pohjois-Venäjän, Länsi-Siperian ja Amerikansuomalaisten osalta, joita päätyi Neuvostokarjalaan niin, mun kannalta antoisimpia on itse asiassa olleet nämä Kansallisarkistosta löytyvät isohkot kokoelmat eli Suomen kommunistisen puolueen arkisto niiltä osin, kun se käsittelee esimerkiksi Amerikansuomalaisten värväämistä ja myöskin Suomesta tulevien työnetsijöiden, loikkarien käsittelyä ja vastaanottoa Neuvostoliitossa lamavuosina 30-luvun alussa. Ja sitten myös Etsivän keskuspoliisin esimerkiksi harjoittama kirjesensuuri on ollut erittäin kiinnostava lähde, eli kirjesalaisuutta ei silloinkaan valtion edun nimissä kunnioitettu, vaan niitä kopioitiin useammin kuin estettiin ja niistä näkyy ihmisten oma ääni, kun hän kertoo kuulumisista Neuvostoliitossa, taikka syystä lähteä sinne. Sitten nää ulkomaiset aineistot on kuitenkin osoittautuneet täydentävinä ihan kiinnostaviksi, mutta pienemmiksi, esimerkiksi vasemmistolaisista suomalaisjärjestöistä Kanadassa siellä Ottawan arkistossa. Ja sitten tällainen mikä hankittiin Muurmannin alueen arkistolta Venäjältä, tällaiset NKP:n paikallisosaston suomenkieliset pöytäkirjat 30-luvun puolivälistä, olivat myös hyvin kiinnostava tämmöinen rajallinen aineisto, mutta erittäin elävä värikäs aineisto.
[Jesse Hirvelä]
Mulla on oikeastaan sama tilanne, että Kansallisarkiston aineistot on se keskeisin osa ja nimenomaan tämä samainen Suomen kommunistisen puolueen arkisto, joka on Moskovasta tänne saatu. Sieltä on samasta arkistosta tullut myös muita kiinnostavia tänne meille, käsitellen keskeisimpiä suomalaisia kommunisteja ja erästä Leningradin yliopistoa, josta olen muun muassa kirjoittanut. Sitten Pietarista on eri arkistoista saatu hankkeen aikana aineistoa, jotka kuvaa hyvin sitä paikallistoimintaa. Tän lisäksi voisi mainita Kansallisarkiston ulkopuolisia aineistoja täällä suomessa, esimerkiksi Kansanarkiston ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistot, joissa on paljon yksittäisten henkilöiden haastatteluja ja muistelmia.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Suuri osa käyttämästänne aineistosta on analogisessa muodossa. Mitä digitaalisia aineistoja olette hyödyntäneet?
[Jesse Hirvelä]
Oikeastaan yllättävän paljon on saatu nyt digitoitua näitä meillekin keskeisiä aineistoja, eli muun muassa tää SKP:n arkisto, josta tässä on puhuttu, on nykyään digitoituna. Osa tästä Etsivän keskuspoliisinkin arkistosta on saatavilla digitaalisessa muodossa. Ainakin nämä henkilömapit, joita käytetään hyvin paljon. Näissä on toki se, että nämä ovat siis saatavilla kaikilla, jotka niitä haluaa käyttää, mutta niihin tarvitsee tällaisen käyttöluvan, jota pitää hakea sitten erikseen. Eli ne on käyttörajoitettuja aineistoja, mutta niitä voi sitten Astiaan kirjautuessaan täällä Kansallisarkiston toimipisteissä sitten käyttää.
[Aappo Kähönen]
Joo, ne on ollut meille hyödyllisiä ja meillä on ollut tosiaan tähän digitalisointiin liittyen nimenomaan Etsivän keskuspoliisin osalta keinoälystäkin iloa. Elikkä Etsivän keskuspoliisin henkilökortteja, joita on useampi satatuhatta, opetettiin keinoäly lukemaan kun ne on käsinkirjoitettuja. Tässä me tutkijatkin avustettiin jonkin verran. Tehtiin joitain kymmeniä tai satoja kortteja, jotta keinoäly oppisi tulkitsemaan sitä käsialaa ja nyt se tuottaa käsittääkseni yli 96%, vai oliko se jopa 98% oikeaa tekstiä näistä käsin kirjoitetuista henkilökortista, joista voidaan silloin sitten hakea myöskin nimellä ja eri tiedoilla.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Hankkeessa kerätään paljon yksittäisten henkilöiden henkilötietoja. Mitä kaikkia tietoja yksi henkilöstä on kirjattu ylös.
[Jesse Hirvelä]
Meillä tässä tutkimusryhmässä tutkimusavustajat ja harjoittelijat on tehnyt ison työn henkilötietojen keräämiseksi, mutta sitten on myös hankkeen piirissä olevia historiantutkijoita, joilta on tilattu ikään kuin selvityksiä henkilötietojen muodossa. Eli vaikkapa Stalinin vainoissa tuomituista tai tietyillä alueilla eläneistä suomalaisista. Käytännössä siis näistä henkilöistä, suomalaisista kerätään ihan perus henkilötietoja, muun muassa syntymävuosia, paikkoja ja mahdollisia kuolintietoja. Sitten tietenkin rajanylitysaikakohtia ja paikkoja. Siinä tietokannassa on tällainen karttamahdollisuuskin, josta pystyy sitten seuraamaan yksittäisten ihmisten liikkumista myös Neuvostoliiton sisällä. Moni on saattanut joutua vaikka pakkosiirtojen mukana siirretyksi yhä idemmäs Neuvostoliittoa, niin siinä pystyy seuraamaan näitä.
[Aappo Kähönen]
Joo, tällä tavalla se on edennyt. Meillä on ollut yhteistyökumppaneita väljästi tän varsinaisen projektin ydinryhmän lisäksi. Toki me ollaan myös hyödynnetty jo olemassa olleita vainojen uhrien matrikkeleita ja tietokantoja. Esimerkiksi Venäjällä tämä kansalaisjärjestö Memorial, joka nyt on jo lakkautettu ulkomaisena agenttina, teki ison työn jo 90-luvulla ja 2000-luvun alussa kartoittaessaan kaikkia Neuvostoliiton alueella Stalinin vainoissa kärsineitä, sekä teloitettuja että vangittuja, ja näitä on sitten voitu hyödyntää lähtökohtina.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Tuota kerättyä tietoa on varsin paljon, joten tarvitaan myös hyvät työkalut niiden hallintaan. Millä te tuota dataa hallitsette? Onko teillä joku Excel taulukko johon te keräätte tietoa?
[Jesse Hirvelä]
Käytännössä alkuun kyllä. Nämä useat Excelit, joihin on tietoja näpytelty kerätään yhteen tähän tietokantaan ja tietoja vertaillaan ja yhdistellään yksittäisten henkilöiden kohdalla.
[Aappo Kähönen]
Poistetaan päällekkäisyyksiä ja vastaavaa mikä liittyy aina tän tapaiseen henkilötiedoston rakentamiseen.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Jesse, hankkeessa ei tuoteta pelkkää tietokantaa. Olet itse kirjoittamassa tällä hetkellä artikkeleita suomalaisista punapakolaisista Inkerinmaalla sekä Leningradin vähemmistökansalaisuuksien yliopistosta. Voitko kertoa näistä hieman tarkemmin, mitä näkökantoja hyödynnät, mitä löytöjä olet tehnyt?
[Jesse Hirvelä]
Mä voisin aloittaa siitä ensimmäisestä. Oon kirjoittanut englanninkielistä artikkelia tästä mun väitöskirjan aiheesta ja tarkastelen sitä kolonialismin näkökulmasta. Mun mielestä on ihan paikallaan hyödyntää tällaista kolonialistista näkökulmaa siihen, että miten suomalaissiirtolaiset asettuivat tietyille alueille ja toisaalta miten heitä asetettiin tai käytettiin tällaisena asutuskolonialismin osana. Tässä omassa tapauksessa nämä punapakolaiset, jotka Suomesta lähtivät, he sijoittuivat aika johtaviin asemiin siellä Inkerinmaalla, jossa asui suomalaisia. He nousivat erinäisten instituutioiden johtoasemiin. Perustivat muun muassa kirjallisuustuotantoa ja opistoja, joiden kautta he sitten vahvistivat omaa asemaansa. Toisekseen he myös näissä julkaisuissaan kirjoittivat muun muassa Inkerinsuomalaisista, mutta myös muista suomalaisugrilaista vähemmistökansoista suominäkökulmasta. Siellä oli aika paljon tällaista eksotisoivaa äänensävyä niissä kirjoituksissa. Kirjoitettiin, että nämä paikalliset ovat aika takapajulaisia ja meidän pitäisi heitä nyt sivistää tällä meidän omalla kulttuurilla ja kielellämme. Toisekseen myös näitä Inkerinsuomalaisten väestönsiirtoja voi olla mielekästä tarkastella kolonialismin näkökulmasta siinä mielessä, että monista Inkerin kylistä pakkosiirrettiin tuhansia Inkerinsuomalaisia ja sitten myöhemmin asutettiin muulla väestöllä. Toista artikkelia olen kirjoittanut tästä Lännen vähemmistökansallisuuksien kommunistisesta yliopistosta, jonka pääosasto toimi kyllä Moskovassa, mutta sillä oli tämmöinen Leningradin haara, jossa sitten oli suomalainen sektori. Siellä koulutettiin satoja suomalaisia ikään kuin tällaiseksi kommunistisen puolueen etujoukoksi, eli kaaderiksi. He asettuivat sitten erinäisiin tehtäviin Neuvostoliitossa, mutta joitain heistä lähetettiin myös sitten Suomeen. Koska Suomen kommunistisen puolueen toiminta oli laitonta sotien välisessä Suomessa, niin puolue pystyy lähettämään sitten tällaisia maanalaisia puolueorganisaattoreita Suomeen. Tässä yliopistossa koulutettiin sellaisia henkilöitä, joiden koettiin olevan tarpeeksi luotettavia ja kyvykkäitä puolueen silmissä ja heitä sitten myös käytettiin sen mukaisesti.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Aappo sinulta julkaistiin hiljattain artikkeli historiallisessa aikakauskirjassa. Aiheena on suomalainen arkipäivän bolshevismi Muurmannin rannikolla 1935-1938. Kertoisitko tarkemmin tutkimustuloksista?
[Aappo Kähönen]
Kyllä vain. Oon ajatellut, että suhteellisen pieni Muurmannin suomalaisten yhteisö, noin 2000 ihmistä siinä 1930-luvun alkupuolella, on tavallaan tämmöinen esimerkkitapaus laajemmasta kuviosta siinä miten suomalaisten ja muidenkin kansallisten vähemmistöjen asema Neuvostoliitossa muuttuu 30-luvun aikana. Tässä mä ajattelisin, että voi nimetä semmoisia isoja termejä tai käsitteitä tyyliin imperiumi eli monikansallinen valtio hierarkkinen sellainen, joka on Venäjän vanha muoto. Sitten kolonialismi, mistä Jesse jo puhuikin koska suomalaiset muuttaa sinne 1860-luvulla Venäjän keisarin kutsumina uudisasukkaina ja sinne tulee muitakin norjalaisia, skandinaaveja ja heille annetaan veroetuja jos he asettuu sinne arktiselle alueelle. Sitten toisaalta utopia, mikä on hyvin tärkeä asia. Liittyy ideologioihin, muihinkin kuin kommunismiin. Eli sitten kun katsotaan Neuvosto-karjalaa, niin siitä tulee punasuomalaisille tämmöinen vaihtoehto SUOMI, eli yhteiskunnallinen utopia. Mutta sitten jos katsoo Suomen valtion puolelta, täältä kansallisvaltion puolelta, niin sehän on myös kansallinen utopia. Sen piti olla osa suurempaa suomea, eli se on tämmöinen kilpailtu alue tää karjala. Ja sellaisena taustana se osin näkyy jopa tässä vasemmistolaisessa muuttoliikkeestä Pohjois-Amerikasta. Mutta jos mennään näihin Muurmanninsuomalaisiin, niin se olennainen kiinnostava juttu oli se, että täältä Kansallisarkistosta löytyi aineistoa ihan paikallisesta NKP:n osastosta, tämmöisestä Pohjantähti nimisestä kolhoosista, joka oli perustettu 1930, kalastuskolhoosi. Heidän kokouksistaan vuosilta 1935, joka oli vielä aika tavallinen vuosi Neuvostoliitossa, niukin naukin oli puoluepuhdistuksia, mutta ei väkivaltaa. Kaikki pöytäkirjat oli suomeksi. Keskustelu käytiin suomeksi, ne on käsin kirjoitettuja. Sitten toinen otos on vuodelta tuota 1938, joka oli sitten Stalinin suuren joukkoterrorin vuosi jo ja pöytäkirjan kieli vaihtuu venäjäksi. Eli se on jo hyvin niin kun selkeä, mutta samat ihmiset esiintyy molemmissa. Noin 70 ihmistä, joista ehkä aktiivisia on semmoinen 30-40. Niissä näkyy se arki miten kalastustoimintaa, joka oli se pääelinkeino, pitäisi harjoittaa. Sitten sivuelinkeino on maatalous jonkin verran, mutta hyvin paljon keskustellaan siis kulttuurityöstä, eli niinku tavallaan propagandasta tällaisen valistus- ja lukupiirin kautta. Kuinka sitä pitäisi harjoittaa veneillä ja kalastaessakin, tai naisten valistustyöstä voidaan keskustella ja se on tiettyjen naispuolisten työntekijöiden vastuualueena. Ja jos on ollut laiminlyöntejä, niin mistä ne johtuu? Niistä tulee muistutuksia ja huomautuksia ja varoituksia, mutta ketään ei eroteta puolueesta 1935 vielä. Annetaan vaan ohjeita, tee nyt paremmin tää ensi kerralla. Sitten se vuosi 1938 on hyvin erilainen tässä suhteessa. Silloin pienemmistäkin tai isommistakin onnettomuuksista voidaan erottaa ja sitten nimetään ihmisiä kansanvihollisiksi. Heitä pidätetään, lähetetään leireille ja pahimmassa tapauksessa myös teloitetaan niin kun näitä ihmisiä, jotka näkyy näissä keskustelupöytäkirjoissa. Tulee niinku hyvin tämmöinen yksilönäkökulma tähän suureen ilmiöön Neuvostoliitossa ja muutokseen.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Kun hanke parin vuoden päästä on päättynyt. Siitä on syntynyt tietokirjoja ja kaikille avoin tietokanta. Minkälaista tutkimusta tuon tietokannan pohjalta voi myöhemmin tehdä?
[Jesse Hirvelä]
Teemoja on varmasti loputtomasti, mikä on positiivista. Me ei ehditä tässä hankkeen aikana käsitellä läheskään kaikkea, mitä tästä tietokannasta voi saada irti. Päällimmäisenä nyt tulee itselle mieleen tutkia näitä eri suomalaissiirtolaisryhmiä tämän datan kautta. Mistä he ovat lähteneet? Minkälaisia taustatekijöitä heillä on? Muun muassa esimerkiksi nämä punapakolaiset, joita itse tutkin eniten. Kiinnostavia tietoja varmasti saadaan kun yhdistellään tämän tietokannan dataa sitten vaikkapa Suomen sisällissotaan, tai Suomeen sitten palanneisiin ja miten Suomeen palanneita kohdeltiin.
[Aappo Kähönen]
Toisena ryhmänä johon tällaista tän tietokannan mahdollistamaa määrällistä tutkimusta tai tilastollistakin jopa voisi soveltaa, on se iso työpohjainen maahanmuutto joka suuntautui Neuvostoliittoon. Lamavuosina 1930-luvun alkuvuosina lähti noin ehkä 12000-15000 suomalaista etsimään töitä Neuvostoliitosta ja samalla tavalla heidän taustansa voidaan aivan eri tavalla tutkia nyt. Osin toki on tehty jo 80-luvulla tutkimusta tästä, mutta silloin ei ollut mitään mahdollisuutta kattavasti katsoa sitä, vaikka lähtöalueita voitiin vähän kartoittaa. Tällaisia voidaan avata ihan eri tavalla ja myöskin katsoa ajankohtien huippuja miten vaikka talouspolitiikan tai muut käänteet on vaikuttanut tähän liikkeeseen.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Kerroitte aiemmin hankkeelle merkityksellisistä ja keskeisimmistä aineistoista. Onko tullut vastaan jotain, jota ei ole mahdollista hankkeen puitteissa tarkemmin tutkia, mutta joka on jäänyt mieleen kutkuttelemaan?
[Aappo Kähönen]
No joo siis se tavallaan liittyy aika suoraan tähän kansainväliseen muutokseen ja tähän Venäjän johdon aloittamaan hyökkäys sotaan Ukrainassa, kun meillä ei enää ole asiaa sinne varsinaisen Venäjän federaation alueelle. Aiemmin yhteistyösuhteet toimi tosi hyvin keskusarkistojen kanssa, jotka on pääosin Moskovassa, mutta se mihin oltaisiin ilman muuta lähdetty jos olisi voitu heti kun korona hellitti, niin ne olisi ollut tällaiset hedelmälliset kiinnostavat aluearkistot ja mun oman tutkimuksen kannalta Pohjois-Venäjä, Länsi-Siperia. Esimerkiksi Murmanskin alueen, Arkangelin alueen ja Irkutskin alueen tällaiset eksoottisilta kuulostavat arkistot olisi ollut paikkoja missä olisin vieraillut mielelläni. Tiedän, että Murmanskissa esimerkiksi olisi ollut aineistoa, jota hyödynsin tässä artikkelissa, niin se kyllä jäi niin sanotusti vähän kutkuttamaan.
[Jesse Hirvelä]
Komppaan Aappon kommenttia. Silloin koronavuosien aikana vielä kun aineistoa saatiin Venäjältä, niin silloin tuli käytyä läpi esimerkiksi Pietarin useiden arkistojen netissä olevia luetteloita. Sieltä näkee hyvin, mitä siellä on saatavilla, niin siellä oli kyllä tosi paljon aineistoa, jota ei nyt sitten saatu tämän hankkeen puitteissa käyttöön. Ne käsittelis enemmänkin tätä paikallistoimintaa, että siellä on erinäisiä paikallisia toimijoita, joiden aineistoja olisi tosi kiinnostava päästä käyttämään. Moskovan keskusarkistotkin, vaikka ollaan saatu todella paljon sieltä, niin sielläkin varmasti olisi vielä sellaisia kiinnostavia aiheita, joita toivottavasti joku päivä päästään vielä tarkastelemaan.
[Aappo Kähönen]
Joo ne paikallisarkistot on ehkä just siksi erityisen kiinnostavia, että kun suomalaisista määrällisesti iso joukko saatto olla just tämmöisiä tavallisia työntekijöitä ja työnhakijoita, niin niitä on käsitelty just siellä paikan päällä. Onpa ne sitten ollut Petroskoin alueella, taikka sitten Leningradissa, tai vaikka sitten Murmanskissa päin, niin siellä se jälki näkyisi suorimmin sitten näistä ihan tavallisesta ihmisestä.
[Juontaja Kare Salonvaara]
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta haastattelusta Aappo ja Jesse
[Aappo Kähönen]
Kiitos
[Jesse Hirvelä]
Kiitos
[Juontaja Kare Salonvaara]
Olet kuunnellut Arkistopodin Suomalaiset Venäjällä -sarjan kolmatta ja viimeistä jaksoa. Kaikki Arkistopodin jaksot ovat kuunneltavissa yleisimmissä Podcast-palveluissa.